Pakanuus, wicca ja noituus

Lähes kaikki wiccat ovat noitia, mutta kaikki noidat eivät ole wiccoja. Kaikki wiccat ovat pakanoita, mutta kaikki pakanat eivät ole wiccoja. Suurin osa noidista on pakanoita, mutta eivät kaikki. Osa pakanoista harjoittaa noituutta, osa taas ei. Hämmentävää? Ehkä hieman. Yritetäänpä hieman avata tuota sillisalaattia ja lähdetään vaikka siitä, että mitä on pakanuus.

Jos kysyt valtavirtauskontoon kuuluvalta pakanuuden määritelmää, vastaa hän melko varmasti, että ”pakana on henkilö, joka ei kuulu kirkkoon ja joka ei usko jumalaan”. Tällainen henkilö mieltäisi ateistin pakanaksi. Pakanan elämänkatsomuksen lähtökohtana on usko johonkin ”korkeampaan voimaan” ja pakanan elämällä on uskonnollinen pohja, vaikka kaikki pakanat eivät kauhean uskonnollisia olisikaan. Näin ollen ateisti ei ole pakana.

Pakanalla tarkoitettiin ennen muinoin maalaisia, sillä kristinuskoa harjoitettiin pääosin kaupungeissa, maalla jatkettiin vanhoja pakanallisia perinteitä. Nykyajan pakanuus pohjautuu näihin ikivanhoihin maanläheisiin uskontoihin ja perinteisiin. Pakanismi on yleisnimitys, joka pitää sisällään lukuisia hengellisiä, maanläheisiä uskomusjärjestelmiä. Perinteinen pakanuus, joskus myös kutsuttu vanhoillispakanuudeksi, pohjautuu hyvin vahvasti vanhoihin perinteisiin ja uskomuksiin, kun taas nykypakanuus on modernisoitu nykypäivään sopivaksi. Wicca on esimerkki yhdestä uuspakanallisesta uskonnosta.

Pakanan elämänkatsomus ammentaa juurensa esikristillisistä ajoista ja hän voi kunnioittaa ja uskoa useisiin vanhoihin jumaliin tai pitää luontoa jumaluutena. Peruspakana kunnioittaa vanhoja tapoja ja pitää yllä vanhoja uskomuksia, hän harvemmin kokee tarvetta lokeroida itseään yhteen (uus)pakanuuden lokeroon, kutsuen itseään simppelisti pakanaksi tai luonnonuskovaiseksi.

Wicca on yksi (uus)pakanuuden muoto. Wiccan perustajaksi voidaan nimetä Gerald Gardner, joka kehitti wiccan nykyiseen muotoonsa 40-50 luvulla. Hän kokosi tämän uskonnon modernisoimalla osan muinaisista eurooppalaisista luonnonpalvontauskomuksista ja liittämällä niihin seremonioita ja muuta materiaalia, mm. vapaamuurarien, kabbalistien, temppeliherrojen, maagikkojen sekä mm. okkultisti Aleister Crowleyn tuotoksia. Gardnerin jälkeen wiccalaisuuteen on kuulunut paljon ihmisiä, jotka ovat tulkinneet kukin wiccaa omalla tavallaan. Suurin osa wiccoista on eklektikkoja, jotka soveltavat uskontoa itselleen sopivaksi.

Noituus itsessään ei ole uskonto. Noita harjoittaa noituutta. Noituutta voi harjoittaa osana uskontoa tai pitää sen siitä tyystin erillään. Wiccat harjoittavat noituutta osana uskontoaan, ns. uskonnollista noituutta ja ritualistista magiaa. Työskentely saattaa sisältää varsin monimutkaisiakin rituaalikaavoja. Wiccan harjoittamalla noituudella ja magialla ei ole mitään tekemistä perinnenoituuden tai kansantaikuuden kanssa kun taas pakana, joka ei seuraa mitään tiettyä pakanuuden haaraa, saattaa olla hyvinkin perinteinen noituudessaan. Noituutta harjoittava voi olla minkä ikäinen tahansa, kumpaa sukupuolta tahansa, jopa mitä tahansa uskontoa seuraava. Monilla tuntuu olevan käsitys, että noituus itsessään olisi uskonto, lieneekö syynsä sillä, että esim wicca tunnetaan noitien uskontona, jota kautta sanasta wicca on tullut synonyymi sanalle noita ja tätä kautta wiccaa pidetään noituutena ja täten noituutta uskontona. Toistetaan tämä nyt vielä: noituus ei ole uskonto, noituus on jotain, mitä harjoitetaan!