Rapolan muinaislinna

Edessäni aukeaa jylhä maisema – maisema, jota jo viikinkiajan ihminen tuijotti tältä samalta paikalta. Paikan energia on huikea, sitä saattaa lähes kuulla muinaisen suomalaisen taisteluhuudot. Tältä paikalta rautakauden ihmiset tarkkailivat, onko järvellä lipuva vene vihollisen vai omien. Tälle paikalle he vetäytyivät linnanmuurien suojaan, kun novgorodilaiset ja karjalaiset tekivät ryöstöretkiään Hämeeseen.

Osa muinaislinnan poluista on ollut käytössä jo rautakaudella ja niitä kulkiessa mieleen tulee lukuisia ajatuksia. Ajatuksia ihmisistä, jotka ovat aikanaan kulkeneet näitä samoja polkuja, ihmisistä, joiden elämä oli täysin erilaista kuin meidän – ajatuksia ihmisistä jotka olivat yhtä luonnon kanssa. Tällaiset paikat herättävät valtavaa kunnioitusta ja joka vierailulla paikka tekee suuremman vaikutuksen. Tänään mukanani ollut Aallotar kertoi, että paikka vaikutti häneen niin vahvasti, että iho meni kananlihalle.

Aallotar kuvasi

Näillä muinaisilla poluilla siellä kauan sitten eläneiden ihmisten energia on vahvasti läsnä, he ovat olleet vuosisatoja poissa, mutta yhä heidät voi siellä aistia – lähes kuulla.  Kävellessä eteenpäin minun on monta kertaa pysähdyttävä vain fiilistelemään tuota mahtavaa tunnetta, jonka tuo paikka saa aikaan.

Moderni viikinkinainen - upea Aallotar

Metsällä itsessään on varsin voimaannuttava vaikutus, tällaisella muinaisella paikalla tuo voimaannuttava vaikutus on kolminkertainen. Ajatus kulkee paremmin ja mieleen tulvii asioita, jotka pitäisi kirjoittaa ylös. Ehkä joskus otan kynän ja paperia mukaan, menen istumaan linnavuorelle ja kirjoitan paperille kaiken tuon ajatusvirran, minkä paikka saa päässä virtaamaan.

Tänään oli kolmas kerta, kun vierailin muinaislinnalla. Seurakseni sain upean ihmisen, Aallottaren. Vietimme lähes neljä tuntia kuljeskellen linnavuorella, kalmistolla, kuppikivellä ja harjupolulla käyden läpi mielenkiintoisia keskusteluja. On mahtavaa tutustua ihmiseen, jonka kanssa on uskomattoman paljon yhteistä ja jonka kanssa maailmankatsomus ja mielipiteet asioista osuu yksiin.

Aallotar kuvasi

Kahdella ensimmäisellä vierailukerrallani en löytänyt kuppikiveä, mutta tänään Aallottaren kanssa löysimme sen. Ei sillä, että se olisi ollut vaikea löytää, aiemmin olen ollut vain niin myöhään iltasella liikkeellä, etten arvannut lähteä harhailemaan vieraaseen paikkaan, kun pimeä oli laskeutumassa.

Joka kerta, kun kävelen harjun rinnettä alas kohti Voipaalaa ja parkkipaikkaa, mietin, että millainen olisi nykypäivän ihminen, jos ristiretket eivät olisi koskaan ulottuneet Suomeen?  Jos Suomi olisi yhä pakanallinen maa, jossa kristityt olisivat vähemmistöä…


Tästä lukemaan Aallottaren mietteitä yhteisestä päivästämme Rapolassa.

Kirmukarmu ja Tuhnuvuori

Tämä kirjoitus on alun perin vuonna 2013 julkaistu vanhassa blogissa. Kirmukarmu on kuitenkin niin mielenkiintoinen henkilö ja myytti, että päätin jutun ottaa tähänkin blogiin. Minua ja miestäni kiinnostaa paljon tällaiset mahtavat suomalaiset heimo- ja pakanapäälliköt, vaikkakaan heistä ei paljoa ole kirjoitettua tietoa. (Pahoittelen huonoja kuvia, minulla ei ollut enää alkuperäisiä tallella, joten jouduin ottaa vanhasta blogista nuo)

Vuonna 2013 vierailimme kavereiden kanssa Vesilahdella Tuhnuvuorella, seudulla jossa mahtava pakanapäällikkö Kirmukarmu varhaisella rautakaudella vaikutti. Muistan, miten hienolta tuntui kulkea samoja polkuja vuorella, kun Kirmukarmu aikanaan.

Kirmukarmun uskotaan eläneen 1200-luvun alussa. Jo pienenä Kirmukarmu herätti kyvyillään ihailua muissa. Ankarassa kodissaan hän kasvoi rohkeaksi ja taitavaksi soturiksi – pakanapäälliköksi, joka teki sotaretkiä Venäjälle asti. Onnistuipa hän jäämään siellä jopa vangiksi tovereineen.

Kerrotaan, että hän vainosi ja inhosi Vesilahden ensimmäistä kristinuskon levittäjää, Hunnun Herraa. Kirmukarmun sanotaan kiduttaneen Hunnun Herraa eri tavoin. Hän muun muassa sitoi hänet puuhun, jotta Hunnun Herra nääntyisi nälkään. 

Jotenkin hän selvisi siitä, mutta Kirmukarmu otti hänet pian kiinni ja repi tältä kädet irti. Paikalliset pelastivat Hunnun Herran, sitoivat käden tyngät ja estivät näin häntä vuotamasta kuiviin. Hunnun Herran kerrotaan tämän jälkeen jatkaneen käännytystyötään. Kerrotaan myös, että Kirmukarmun onnistui lopulta tuhota hänet.

Jotkin tarinat kertovat, että Kirmukarmu pettyi jumaliinsa Novgorodin sotaretkillään ja kääntyneen vastahakoisesti kristinuskoon. Hänen kerrotaan myös olleen vaikuttunut Hunnun Herran uhrimielestä, joka edesauttoi hänen kääntymystään kristinuskoon.

” Mikäli tarinat ovat paikkansa pitäviä, niiden yllättävän kauan kestäneen säilymisen voinee ymmärtää kristillisyyttä opettavina ja puolustavina. Kirmukarmun ja hänen ystäviensä sanotaan nimittäin Novgorodin retkillään pettyneen vanhoihin epäjumaliinsa ja kääntyneen vastahakoisesti kristinuskoon.”

Kävimme retkemme päätteeksi katsomassa Kirmukarmun hauta-aluetta, jonka päällä sijaitsee Vesilahden nuorisotalo.

Vastapäätä Tuhnuvuorta, itäpuolella, sijaitsee Hulluvuori. Hunnun Herra haudattiin salaisesti jonnekin Hulluvuoren maastoon, jonka vuoksi paikkaa on joskus myös kutsuttu Hunnun Herran kallioksi.

Itse Tuhnuvuorestakin on paljon tarinoita. On kerrottu, että nykyisten asukkaiden saavuttua Vesilahdelle, entiset asukkaat, jättiläiset, pakenivat Tuhnuvuorelle. Kalastajat ovat kertoneet, että Tuhnuvuoren päällä on nähty päätön mies, joka heilutteli käsiään ja heitteli suuria kiviä järveen.

Kerrotaan myös, että Klaus Kurki hukuttautui ajamalla vankkureillaan Tuhnuvuoren jyrkänteeltä alas surmattuaan vaimonsa, Elinan. Kirsti seurasi perässä. Sanotaan, että aurinkoisella säällä saattaa nähdä Kurjen kiesien kimaltelevan järven pohjasta...

Olemme mieheni kanssa suunnitellut uutta retkeä Vesilahdelle ja Tuhnuvuorelle. Jos yhtään on kiinnostunut tällaisista seuduista, joissa aikanaan on kuljeksinut mahtavia pakanapäälliköitä, suosittelen vierailua Tuhnuvuorelle.

Hämeen Keskiaikafestivaalit

Keskiaika, tuo ah, niin kiehtova ajanjakso ihmisen historiassa. Vaikka jokainen tietää, että keskiaika oli varsin verinen ja surullinenkin ajanjakso, niin jostain syystä tykkäämme romantisoida sen mielissämme kiehtovaksi ja jopa kauniiksi ajanjaksoksi – myös minä teen näin. Mikäs sen oivallisempi paikka päästä nauttimaan keskiajan pukuloistosta ja hengestä, kuin Hämeen Keskiaikafestivaalit!

Tämä oli kolmas kerta, kun vierailimme Hämeen keskiaikamarkkinoilla, muina vuosina olemme päässeet paikalle vain päiväksi. Tänä vuonna olimme kolme päivää ja yövyimme teltassa. Keväällä kiinnitin huomiota Keskiaikamarkkinoiden verkkosivuilla siihen, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa paikalla on mahdollista yöpyä modernilla teltalla. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän piti mennä autenttiselle puolelle elävöittijiksi, mutta raskaus kun meni miten meni, en ollut kykeneväinen tekemään mitään ylimääräistä. Teltan ja vaatteiden valmistus siis jäi - päädyimme leiriytymään "muovileiriin".
Meillä oli leirinaapureina ihana porukka, jotka olivat joutuneet autenttisilla teltoilla ikävän sattuman kautta ”muovileiriin”, heiltä saimme paljon hyviä vinkkejä autenttisen teltan valmistukseen sekä muuhun tarpeelliseen, mitä kannattaa huomioida keskiaikaleiriläisenä.

”Muovileiri” sijaitsi linnan takana alueella, johon ei ollut näkyvyyttä markkina-alueelta, joten paikka oli eristyksissä muista leireistä. Jo tämän huonon  sijainnin takia haluamme ensivuonna leiriytyä autenttisella teltalla.

Leirin kehnosta sijainnista huolimatta, oli keskiaikaviikonloppu mahtava kokemus. Leirinaapurit olivat upeita yksilöitä ja heidän kanssaan paransimmekin maailmaa myöhään yöhön asti leirinuotion äärellä molempina iltoina.

Vaikka olimme paikalla koko viikonlopun, niin osa ohjelmanumeroista jäi näkemättä, osittain omasta syystä, paljon huonon sijainnin syystä ja siitä, ettei hokattu hakea ohjelmainfoa. Koska olimme niin syrjässä telttoinemme, olimme ilman ohjelma-aikataulua autuaan tietämättömiä siitä, mitä itse alueella tapahtui. Noh, ensi vuonna olemme taas viisaampia, ja muistamme hakea sen ohjelmainfon. ;) Turisaksen esiintymistä emme missanneet ja täytyypä sanoa, että se edelleen on yksi kovimmista livebändeistä, mitä tiedän.

Mitä omiin ostoksiin tulee, niin ostin variksen jalasta tehdyn korun ja Ukon Vasaran. Himoitsin myös muutamaa luukorua, mutta en raaskinut enempää koruja ostaa – niitä kun niin harvoin voin käyttää. Ostin myös pellavapussukan ja Ronjalle prinsessahatun. Salakirjojen kojulla oli useampi kirja, mitkä minun piti ostaa, mutta UNOHDIN käydä ne ostamassa. Käsittämätöntä, miten sellaisen voi unohtaa.

Markkina-alueella törmäsi mitä upeimpiin ja mielikuvituksellisimpiin asuihin. Kuvattavaa olisi ollut vaikka ja kuinka, jos vain olisi jaksanut muistanut kantaa kameraa koko ajan mukana.

Mitä minun ja mieheni asuihin tulee, niin en ehtinyt/jaksanut/saanut aikaiseksi tehtyä sellaisia asuja, kuin alunperin oli tarkoitus. Miehelleni väsäsin yhdessä illassa nopeasti edes hieman keskiaikaa henkivän tunikan, itselleni valmistin hameen, joka sopi yhteen muutama vuosi sitten koulussa valmistamani korsetin kanssa.

Kaikinpuolin viikonloppu oli hurmahtava (hurjan mahtava)! Täällä on aloitettu tohinalla viikinkiteltan valmistamisen suunnittelu, johon saamme apua isältäni - ompelu tosin jää yksin minun vastuulleni. Siinä sivussa olen jo hieman suunnitellut asujamme ja olenkin ajatellut nyt hetikohta alkaa hamstraamaan materiaaleja. Vuosi menee yllättävän nopeasti, se on todettu monen monta kertaa. Kenties päivittelen tänne, miten telttaprojekti vuoden mittaa etenee.