Rapolan muinaislinna

Edessäni aukeaa jylhä maisema – maisema, jota jo viikinkiajan ihminen tuijotti tältä samalta paikalta. Paikan energia on huikea, sitä saattaa lähes kuulla muinaisen suomalaisen taisteluhuudot. Tältä paikalta rautakauden ihmiset tarkkailivat, onko järvellä lipuva vene vihollisen vai omien. Tälle paikalle he vetäytyivät linnanmuurien suojaan, kun novgorodilaiset ja karjalaiset tekivät ryöstöretkiään Hämeeseen.

Osa muinaislinnan poluista on ollut käytössä jo rautakaudella ja niitä kulkiessa mieleen tulee lukuisia ajatuksia. Ajatuksia ihmisistä, jotka ovat aikanaan kulkeneet näitä samoja polkuja, ihmisistä, joiden elämä oli täysin erilaista kuin meidän – ajatuksia ihmisistä jotka olivat yhtä luonnon kanssa. Tällaiset paikat herättävät valtavaa kunnioitusta ja joka vierailulla paikka tekee suuremman vaikutuksen. Tänään mukanani ollut Aallotar kertoi, että paikka vaikutti häneen niin vahvasti, että iho meni kananlihalle.

Aallotar kuvasi

Näillä muinaisilla poluilla siellä kauan sitten eläneiden ihmisten energia on vahvasti läsnä, he ovat olleet vuosisatoja poissa, mutta yhä heidät voi siellä aistia – lähes kuulla.  Kävellessä eteenpäin minun on monta kertaa pysähdyttävä vain fiilistelemään tuota mahtavaa tunnetta, jonka tuo paikka saa aikaan.

Moderni viikinkinainen - upea Aallotar

Metsällä itsessään on varsin voimaannuttava vaikutus, tällaisella muinaisella paikalla tuo voimaannuttava vaikutus on kolminkertainen. Ajatus kulkee paremmin ja mieleen tulvii asioita, jotka pitäisi kirjoittaa ylös. Ehkä joskus otan kynän ja paperia mukaan, menen istumaan linnavuorelle ja kirjoitan paperille kaiken tuon ajatusvirran, minkä paikka saa päässä virtaamaan.

Tänään oli kolmas kerta, kun vierailin muinaislinnalla. Seurakseni sain upean ihmisen, Aallottaren. Vietimme lähes neljä tuntia kuljeskellen linnavuorella, kalmistolla, kuppikivellä ja harjupolulla käyden läpi mielenkiintoisia keskusteluja. On mahtavaa tutustua ihmiseen, jonka kanssa on uskomattoman paljon yhteistä ja jonka kanssa maailmankatsomus ja mielipiteet asioista osuu yksiin.

Aallotar kuvasi

Kahdella ensimmäisellä vierailukerrallani en löytänyt kuppikiveä, mutta tänään Aallottaren kanssa löysimme sen. Ei sillä, että se olisi ollut vaikea löytää, aiemmin olen ollut vain niin myöhään iltasella liikkeellä, etten arvannut lähteä harhailemaan vieraaseen paikkaan, kun pimeä oli laskeutumassa.

Joka kerta, kun kävelen harjun rinnettä alas kohti Voipaalaa ja parkkipaikkaa, mietin, että millainen olisi nykypäivän ihminen, jos ristiretket eivät olisi koskaan ulottuneet Suomeen?  Jos Suomi olisi yhä pakanallinen maa, jossa kristityt olisivat vähemmistöä…


Tästä lukemaan Aallottaren mietteitä yhteisestä päivästämme Rapolassa.