Lihansyönti ja eettisyys

(Teksti julkaistu alunperin vanhassa blogissa vuonna 2013)

Ostin Arille joululahjaksi Madcook kirjan ja nyt vasta selailin sitä ihan ajatuksella läpi. Etenkin kirjan kappale "Mäsäytyksen etiikka" pisti minut ajattelemaan omia arvojani ja syömistottumuksiani uudelleen.

En ole koskaan ollut kasvissyöjä, vaikkakin vuodenvaihteen jälkeen olen jättänyt punaisen lihan vähemmälle. Olen pitänyt aina lihansyöntiä jollain tavalla itsestäänselvyytenä, enkä ole koskaan sen kummemmin kyseenalaistanut lihan alkuperää.

Mäsäytyksen etiikka -kappaleessa tuli itselleni niin paljon karua faktaa lihantuotannosta, että harkitsen vakavissani jättäväni lihan kokonaan...

Siinä missä ennen ihmiset söivät kotitilallaan luonnonmukaisesti kasvatettua lihaa, tai ainakin tiesivät miltä tilalta liha on peräisin, niin nykymaailmassa ihmisellä harvoin on mitään käryä, mistä tai miten liha heidän lautaselleen päätyy. Mainosten luoma harhakuva onnellisista, laitumella ruohoa syövästä karjasta on kaukana siitä todellisuudesta, mitä lihan tehotuotanto nykypäivänä on. Eläimestä on tullut tuote, jolla ei ole arvoa. Missä vaiheessa on unohdettu, että karjaeläinkin on tunteva olento, joka on kykenevä tuntemaan kipua ja onnea siinä missä lemmikkikoira ja -kissa?

2% suomalaisesta naudanlihasta tulee karjatiloilta, loput 98% on maitoteollisuuden sivutuotteita: lypsylehmien vasikoita, loppuunkuluneita lypsylehmiä ja siitokseen käytettyjä sonneja. Suurin osa suomalaisista navetoista on parsinavettoja, joissa lehmä on suurimman osan vuodesta kahlittuna lyhytparteen, näin ollen ei siis pysty liikkumaan lähes lainkaan.

Vuonna 2006 tuli voimaan asetus lehmien pakollisesta ulospääsystä, joka edellyttää, että nauta pääsee kesällä vähintään 60 päivänä laitumelle. Tästä asetuksesta voidaan kuitenkin luistaa erityisluvalla, ja myös lyhytparteen kahlittua nautaa voidaan pitää ympärivuotisesti sisällä.

Ongelmat tehomaatiloilla ei ole ainoastaan tilojen ahtaus, vaan myös liian pitkälle viety jalostus. 70-luvulla huippulehmä lypsi 4000 litraa vuodessa, nykyään se lypsää 16 000 litraa per vuosi. Keskimäärin lehmä tuottaa 8000 litraa maitoa vuodessa. Samassa ajassa lehmien paino on lisääntynyt noin 100 kiloa, mutta niiden nivelet eivät ole kehittyneet samaan tahtiin kantamaan painavaa kehoa.

Vaikka Suomen karjatilojen olot ovat paljon paremmat kuin esimerkiksi Jenkeissä, niin itse olen vahvasti sitä mieltä, että täälläkin ollaan kovaa vauhtia menossa samaan suuntaan...

Amerikkalaiset karjatilat ovat jättimäisiä, yhdellä tilalla voi olla jopa kymmeniätuhansia lehmiä. Lehmät tehosyötetään 14 kuukaudessa teuraskasvuisiksi. Lehmille syötetään maissia, jotta ne kasvaisivat mahdollisimman nopeasti. Lehmän ruuansulatus on tarkoitettu ruoholle, ei maissille. Jotta lehmä kestäisi tämän vieraan ruokavalion, sille syötetään antibiootteja, jottei se kuolisi ennen kuin on tarpeeksi kookas teuraaksi. Hullun lehmän tautihan puhkesi siitä, kun lehmille syötettiin teurasjätettä. Lehmille, jotka ovat kasvissyöjiä! Yhdysvalloissa on myös laillista pumpata lehmiin kasvuhormoneja...

Sikojen olot Suomessa on paljon huonommat, kuin lehmien. Joka vuosi kotimaassamme teurastetaan yli kaksi miljoonaa sikaa. Tuotanto perustuu tehdasmaiseen tuotantoketjuun, jossa tilat ovat erikoistuneet eri kasvatusvaiheisiin. Emakkosikaloissa tuotetaan porsaita lihasikaloille. Emakoiden tehtävänä on tuottaa mahdollisimman paljon porsaita. Niitä pidetään ahtaissa porsimishäkeissä kovalla betonilattialla. Porsittuaan ne pyritään tiineyttämään mahdollisimman nopeasti, yleensä noin viiden kuukauden välein.

Synnyttyään porsaat kastroidaan ilman kivunlievitystä, kulmahampaat katkaistaan ja korvat lovetaan. Ne porsaat, jotka selviävät hengissä ja ruhjoutumatta stressaantuneen emonsa alta, siirretään kuukauden ikäisinä lihasikalaan. Siellä niitä kasvatetaan betonipohjaisissa, virikkeettömissä karsinoissa, joissa on noin kymmenen sikaa kerrallaan. Satakiloisella sialla on tilaa eläinsuojelulain mukaan 0.65 neliömetriä, joka on vähemmän kuin yksi sanomalehden aukeama!

Karuissa oloissa älykkäät eläimet turhautuvat ja purkavat stressiään aggressiivisesti lajitovereihinsa. Kun eläin lopulta viedään teuraaksi, on se joutunut jo pitkään makaamaan omassa ulosteessaan. Tästä on onnellinen elämä kaukana!

Tähän asti itse olen suosinut "valkoista lihaa", broileria, mutta kirjaa luettuani sitä tajusi, ettei broilerin popsiminen ole sen eettisempää, kuin punaisen lihan syönti. Suomessa kasvatetut linnut ovat alun perin Skotlannista tuotuja hybridejä, jotka ovat jalostettu äärimmäisen nopeakasvuisiksi ja raskasrakenteisiksi.

Tällaisen hybridin elämä alkaa keinotekoisessa hautomossa, josta kuoriutumisen jälkeen yhden päivän ikäiset tiput siirretään jatkokasvattamoon broileritilalle. Linnut kasvatetaan lattialla, 15000- 20000 linnun jättimäisissä halleissa. Näissä halleissa hybriditipu elää koko elämänsä, eli sen 34-38 päivää. Siinä ajassa broileri kasvaa muutaman gramman untuvikosta lähes kahden kilon painoiseksi linnuksi. Luonnossa kanan elinikä on noin kuusi vuotta...

Hybridibroilerit on jalostettu kasvamaan äärimmäisen nopeasti. Lihasmassan lisääntyessä sydän, keuhkot ja jalkojen luut eivät ehdi kehittyä tarpeeksi nopeasti, joten suurin osa näistä linnuista elää koko elämänsä kroonisessa kivussa.

Hallit ovat koko ajan valaistuja, lukuun ottamatta puolesta tunnista viiteen tuntiin, jona aikana linnut "nukkuvat". Jatkuva hallien valaistus takaa sen, että linnut söisivät mahdollisimman paljon ja kasvavat nopeammin. Emoiksi tarkoitettuja lintuja sen sijaan pidetään jatkuvassa nälässä. Jalostuksesta johtuvan loputtoman ruokahalun vuoksi linnut kasvaisivat liian nopeasti ja olisivat liian sairaita tullessaan sukukypsiksi.

Kasvatushalleissa ei käytetä orsia eikä muita virikkeitä, jotka vähentäisivät lintujen stressiä ja turhautumista.

Juu, tiedän, se on kukko, ei kana tai broileri.

34-38 päivän ikäisinä linnut viedään teuraaksi. Suomessa broileri kasvatetaan ns. kertakäyttömenetelmällä eli kaikki linnut viedään teurastamolle samaan aikaan. Kuljetusten aikana laatikoiden ulkopuolelle jääneet jalat ja siivet hankautuvat monesti irti.

Teurastamolla ruhjoutuneet broilerit ripustetaan roikkumaan jaloistaan teurastuslinjalle, minkä jälkeen se tainnutetaan upottamalla pää veteen, johon on johdettu sähköä tai hiilidioksidia.

Seuraava etappi on verenlasku, jossa kaksi sirkkelinterää leikkaavat linnun kaulavaltimon auki. Joskus, kun lintu nostelee päätään roikkuessaan koukuista, se saattaa väistää tainnutuksen ja verenlaskun. Tällöin seuraava etappi on kuumavesikalttauskone, joka kynii, kuorii ja kiehauttaa linnun elävältä.

Jos ihmiset ottaisivat selvää, miten liha päätyy heidän lautaselleen, he tuskin jaksaisivat nostaa meteliä siitä, että einesruokaan oli naudanlihan sijaan laitettu hevosenlihaa! Kaikin puolin hevosenlihan syöminen on paljon eettisempää, kuin naudan- tai sianlihan syöminen. Hevonen ei Suomessa ole ruokakarjaa, joten teuraaksi päädyttyään se on ehtinyt viettää paljon onnellisemman ja luonnollisemman elämän, kuin esimerkiksi sika.

Seuraavan kerran kun ajattelit kauhistella mahdollista hevosenlihaa ruuassasi tai sitä, miten jossain päin maailmaa otetaan kiinni VAPAINA eläviä kulkukoiria ja tehdään ruuaksi, niin mieti miten se kinkku sinun joulupöytääsi on päätynyt...

***************************************************************************************************************************

Ylläolevasta kirjoituksesta on aika pitkälle tasan neljä vuotta aikaa. Tuohon aikaan olin jonkin aikaa ilman lihaa, mutta palasin sekasyöjäksi, jota olin aina tähän kesään asti. Muutama viikko sitten otin osaa vegaanihaasteeseen. Ystäväni kertoi miten positiivisesti eläinperäisten tuotteiden poisjättäminen on kohentanut hänen omaa oloaan, päätin itsekin kokeilla.
Kuvittelin ruokavalion muutoksen olevan vaikeaa, mutta olen yllättynyt, miten helppoa on ollut. Edes suklaata ei tee mieli, mikä on minulta aika paljon. Vegaanisia ruokaohjeita on internet ja blogimaailma pullollaan ja kauppojen hyllyllä on vegaanisia ruokia nykyään paljon tarjolla. Korvaavan kahvimaidon löytäminen huoletti minua, mutta pian huomasin, että tarjolla olevat vegaaniset vaihtoehdot maistuvat kahveessa paljon paremmalle, kuin lehmänmölö.
Oloni on jo muutaman elämäntapamuutosviikon jälkeen paljon parempi, jaksan koko päivän touhuta, vaikka pienten lasten äitinä en saa nukuttua niin pitkään, kuin haluaisin. Ruuan jälkeen ei ole koskaan raskas ja pöhöttynyt olo, mitä usein oli, kun kitusiin oli mättänyt lihaa.
En lähde mitään moraalisaarnoja jeesustelemaan, jokainen tehköön omat valintansa, kunhan muistaa, että omilla valinnoilla on seurauksia - on itsestä kiinni onko ne seuraukset negatiivisia vai positiivisia.

Suosittelen katsomaan Netflixistä sellaisen dokkarin, kuin What the Health, joka lähestyy vegaaniruokavaliota nimenomaan terveyden kannalta. Lisäksi samojen tekijöiden dokkari Cowspiracy on katsomisen arvoinen, se puolestaan kertoo hieman karjatalouden vaikutuksesta ympäristöön.